BOOKS I AM READING

books1
Tänään ajattelin kertoa teille, mitä olen viime aikoina lukenut. Kesä on ihanaa aikaa lukea kirjoja, etenkin kun ei ole koulukirjoja "tiellä" niin jaksaa oikeasti keskittyä tekstiin mihin tahansa aikaan päivästä. Lisäksi on huippua, kun saa lukea rauhassa auringon paistaessa puutarhassa tai vaikka keinussa.
books2 Girl Online On Tour, Zoe Sugg - (Kirjasarjan toinen osa) Mielestäni ensimmäinen osa oli taianomainen, johtuen ehkä siinä olleesta joulusta, mutta toisaalta tämänkin onnistuin lukemaan "oikeaan" vuodenaikaan. Penny lähtee poikaystävänsä Noahin kanssa tämän kiertueelle kesällä, ja kaikenlaista sattuu ja tapahtuu. Erityisen ihanaa oli lukea myös Elliotin kuulumisia.
Itse jälleen kerran pidin tästäkin osasta, ja odottelen jo innolla, että pääsen seuraavan kirjan kimppuun. Sinänsä kevyttä luettavaa, mutta toisaalta paikoin ahdistavaakin, jos elää juonessa mukana, heh.
books3 Big Magic, Elizabeth Gilbert (kesken) - Kirja johon törmäsin Helsingin Rautatieasemalla ja joka herätti kiinnostukseni. Teksti on yhtä upeaa kuin kansi. Itse olen huomannut ajatteluni avartuvan ja jollain lailla mielialan nousevan aina lukiessani tätä. Wow. Luovempi elämä, I'm on my way. Minusta tämä on kirja, joka kannattaa lukea.books4 Lisäksi sain lahjaksi kirjan How it works: The Husband, joka on täynnä ihanaa brittihuumoria. Juuri sopivan kevyttä iltapäiväluettavaa. Suosittelen erityisesti niille, jotka ovat parisuhteessa.

Oletteko te lukeneet samoja kirjoja? Tai onko jotain hyviä kirjasuosituksia?

Ihanaa alkavaa viikonloppua! ❤️

No comments

Kiitos kommentistasi!